Uutiset

Etusormi ja harjanvarsi ovat parhaita paloturvallisuuden työkaluja Palovaroitinpäivänä 1.12. Kummalla vaan voi tökätä palovaroittimen testausnappulaa. Asukkaiden tulee testata itse omat palovaroittimensa nyt ja tulevaisuudessakin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija muistuttaa, että palovaroittimien vastuun siirtyminen taloyhtiöille vuoden 2026 alusta ei poista tätä vastuuta asukkaalta.

Nuori nainen testaa katossa olevaa palovaroitinta sormella, nuori mies katsoo vierestä.

Palovaroittimien toiminta pitää testata useammankin kerran vuodessa, jotta tiedetään, että sen paristossa on virtaa ja että sen ääni toimii. Mutta kuinka usein palovaroittimen testausnappulaa pitäisi tökätä sormella tai harjanvarrella?

– Ohjeita palovaroittimien testausväleistä on lähes yhtä monta kuin on palovaroitintuotteitakin, SPEKin vanhempi asiantuntija Ilpo Leino sanoo.

Testausohje löytyy palovaroittimen alkuperäispakkauksesta tai sitten sen antaa taloyhtiö.

– Tärkein muistisääntö on, että kunhan testaat! Jos muuta ohjetta ei ole, testaa palovaroittimet vähintään 3–4 kertaa vuodessa ja aina, kun olet ollut kotoa poissa useamman päivän, Leino tähdentää.

Palovaroitinpäivä on huoltopäivä – Pitääkö koko laite vaihtaa?

Palovaroitinpäivänä on oikea hetki pitää huolta kullanarvoisesta henkivartijasta. Onko paristonvaihdosta kulunut jo aikaa? Vaihda siis uusi paristo.

Entä onko palovaroitin itsessään jo tullut tiensä päähän? Palovaroittimellakin on parasta ennen -päivämäärä.

– Laitteen pohjassa on vuosiluku, joka kertoo, milloin se on valmistettu tai milloin se pitäisi vaihtaa uuteen. Jos vuosilukua ei ole, laite on varmasti yli-ikäinen, joten siinä tapauksessa kannattaa ehdottomasti hankkia uusi palovaroitin tilalle, Leino sanoo.

Moni ei tiedä, että kotona on vanhentunut palovaroitin. Esimerkiksi Kymenlaaksossa pelastuslaitos teki syksyllä pistokoemaisia palotarkastuksia omakotitaloihin ja havaitsi, että joka viidennellä oli vanhentunut varoitin. SPEKin aiempi tutkimus vuokra-asunnoista vahvistaa, että kodeissa on paljon toimimattomia palovaroittimia.

Palovaroitinpäivä on myös hyvien tekojen päivä

Palovaroittimen testaaminen etusormella hyvienkin tikkaiden päältä tai harjanvarrella lattiatasolta vaatii tasapainoa. Monelle ikääntyneelle se on vaarallinen, jopa mahdoton tehtävä.

– Mummon, naapurin sedän tai muun tutun ihmisen palovaroittimesta huolehtiminen Palovaroitinpäivänä on paitsi tärkeä turvallisuusteko myös hyvän tahdon ele, joka voi ilahduttaa arvaamattoman paljon, Ilpo Leino kannustaa.

 

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 23.11.–1.12. Kampanjaa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana pelastuslaitokset, pelastusliitot, EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta, Finanssiala, Suomen Kiinteistöliitto, Invalidiliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto, Vanhustyön keskusliitto ja Invalidiliitto. Tapahtuman rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lue myös