Kotihoidossa on merkittäviä turvallisuusongelmia ja hoitajat ovat kovilla

Tutkimuksen mukaan lähes kolme neljästä kotihoidon työntekijästä oli huomannut asiakkaidensa arjessa useita turvallisuusongelmia. Ne liittyivät paitsi liikkumiseen ja yleiseen asumisturvallisuuteen myös palo- ja poistumisturvallisuuteen. Kotihoidossa ihminen on lähes aina turvallisuutensa kanssa yksin.

– Ympärivuorokautisessa hoidossa yhteiskunta hoitaa turvallisuuden, mutta kotihoidossa turvallisuus jää yksilön kontolle, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo SPEKin ja SuPerin keskustelussa.

– Kun on tehty päätös, että kotihoito on ykkösprioriteetti, jossa asutaan, siihen pitää myös yhteiskunnan satsata. Satsaus ei saa olla sellainen, että varaton eläkeläinen joutuu itse maksamaan ja kuolee, jos ei ole varaa huolehtia omasta turvallisuudesta.

– Aineistosta näkyy selkeästi, että kotihoidon asiakkaat maksavat hyvinkin suurelta osin turvatekniikan itse. Muissa hoivamuodoissa se voi olla palveluntarjoajan palveluun kuuluvana, sanoo tutkimuksen tekijä, SPEKin erikoistutkija Tarja Ojala, joka toteaa, että turvatekniikkaan voi saada myös tukea ja vammaispalveluissa tämä toteutuukin parhaiten.

Mutta jos julkinen sektori rahoittaa osan ja osa jää asiakkaan omalle vastuulle, jää turvatekniikka herkästi hankkimatta, mikäli henkilön varat eivät riitä omavastuuosuuteen.

– Liesivahti on tavattoman hyvä esimerkki kustannuksista. Se maksaa asennuksineen 300–500 euroa. Jos ajattelen kustannusta takuueläkkeellä toimeentulevan ihmisen näkökulmasta, se on yli puolet hänen kuukausiansiostaan ja se on aika paljon silloin, Ojala sanoo.

Hoitajista kaksi kolmasosaa on huolissaan kotihoidon asiakkaista usein tai jatkuvasti

Lähi- ja perushoitajista 66 prosenttia on huolissaan kotihoidossa olevien asiakkaittensa turvallisuudesta viikoittain, päivittäin tai jopa jatkuvasti. Varsinkin iäkkäiden ja muistisairaiden asiakkaiden turvallisuus huolestutti työntekijöitä.

Työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa epäkohdista, mutta toisinaan heitä kielletään tekemästä lainmukaisia ilmoituksia. SuPerin asiantuntija Sari Ilonummi kertoo, että SuPerissa tämä on hyvin tunnettu ongelma. Vaikka lainsäädännössä lukee, että ilmoitus ei saa johtaa vastatoimiin, niitä on kohdistettu työntekijöihin.

Työntekijöiden tekemiin ilmoituksiin epäkohdista on suhtauduttava vakavasti. SuPerin puheenjohtaja Paavolan näkemyksen mukaan suurin ongelma on, tehdäänkö ongelmille jotakin ja kuinka rivakasti.

– Meillä [sote-sektorilla] perinteisesti aletaan etsiä syyllistä, kun pitäisi etsiä syy, Paavola huomauttaa.

Puheenjohtaja Paavola muistuttaa, että hoitohenkilökunnan ensimmäinen tehtävä on pitää ihminen elossa ja hyvinvoivana ja jos sitä huolta ei oteta huomioon yhteiskunnassa, hoitohenkilökunta uupuu kaiken työmäärän alle, kun työntekijät yrittävät saada kotihoidosta kohtuullisen hyvää asumismuotoa – ja turvallista.

SPEKin erikoistutkija Tarja Ojala kiinnittää huomiota myös siihen, että hoitohenkilökunta ei ole saanut työpaikalla riittävästi opastusta, koulutusta ja neuvontaa huoli-ilmoituksen tekemisestä.

– Jos huoli-ilmoituksen tekemisestä vajaa kolmasosa on saanut opastusta ja pelastuslain mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta ja ilmoittamisesta noin neljäsosa näistä vastaajista, se on todella alhainen määrä, Ojala sanoo.

Kodista ei saa turvallista asuinpaikkaa ilman investointeja

Lainsäädännössä on ollut pitkään vaatimus laitos- ja palveluasumisen poistumisturvallisuuden arvioinnista ja tarvittavien teknisten ratkaisujen toteuttamisesta. Sen sijaan nykyinen asuntokanta on rakennettu terveen aikuisen toimintakyvyn mukaiseksi eikä se tarjoa sellaisia turvallisuusratkaisuja, joita erityisryhmiin kuuluvat ihmiset tarvitsevat.

Vaikka koti on taloudellisin perustein houkutteleva vaihtoehto hoitopaikaksi, ilman mitään investointeja kodeista ei voi saada heille turvallisia asuinpaikkoja. Esimerkiksi tulipalon syttyessä ihmisellä on hyvin vähän aikaa turvalliseen poistumiseen.

– Jo kahdessa, kolmessa minuutissa voi kehittyä hengenvaarallisen olosuhteet, ja kymmenen minuutin kuluttua 80 % ihmisistä on menehtynyt sinne palotilaan, jos he eivät ole itse sieltä pystyneet poistumaan eikä kukaan heitä ole pelastanut, painottaa SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta, joka esittää myös ratkaisuja kotiin niille hoidettaville, joille se on aidosti oikea hoitoympäristö:

– Esimerkiksi tulevilla hyvinvointialueilla voisi hyvin olla siirrettäviä huoneistokohtaisia sammutuslaitteistoja, joita asennettaisiin merkittävimmissä riskeissä olevien ihmisten koteihin. Ja tietyn riskikynnyksen ylittyessä pitäisi investoida kevyempään turvatekniikkaan, kuten liesivahteihin. Terveydenhuollon kokonaisbudjetissa näissä ei ole kyse suurista summista, mutta summista kuitenkin, jotka pitäisi huomioida, kun tehdään päätöksiä, sanoo Telaranta.

Riittävä hoitohenkilökunnan määrä on edellytys turvalliselle hoidolle

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola ja asiantuntija Sari Ilonummi korostavat riittävän henkilöstömitoituksen merkitystä turvallisuuden takaamisessa. Riittävä koulutetun hoitohenkilökunnan määrä on edellytys turvalliselle ja laadukkaalle hoidolle sekä työturvallisuudelle.

SPEKin ja SuPerin asiantuntijat haluavat, että itsemääräämisoikeuden ohella otetaan huomioon myös turvallisuus. Asioista itse päättäminen edellyttää, että yksilöllä on tietoa. Siksi kotihoidon asiakkaalle tulee tarjota tietoa erilaisista turvallisuusvaihtoehdoista, jotta hän voi valita niiden pohjalta itselleen turvallisuutta. Koti ei myöskään ole kaikille paras hoitopaikka.

Kysely tehtiin kevättalvella 2019 ja siihen vastasi 3 430 superilaista lähi- ja perushoitajaa. Tutkimuksen teki SPEKin erikoistutkija Tarja Ojala. Debatti tutkimuksen tuloksista pidettiin 3.3.2021. SPEKistä keskustelijoina olivat johtaja Mika Gröndahl, erikoistutkija Tarja Ojala ja johtava asiantuntija Kari Telaranta. SuPerista keskustelijoina olivat puheenjohtaja Silja Paavola ja asiantuntija Sari Ilonummi. Keskustelun juonsivat SPEKin viestintäpäällikkö Helena Grönstrand ja SuPerin asiantuntija Soili Nevala.