Häiriötilanteet

Häiriötilanteella tarkoitetaan uhkaa tai tapahtumaa, joka vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta ja elintärkeitä toimintoja.
Häiriötilanteita ovat esimerkiksi pitkittyneet sähkökatkot, vesivälitteiset epidemiat ja vakavat luonnononnettomuudet, kuten myrskyt ja tulvat.
15–29-vuotiaista vain kolmannes kokee olevansa varautunut häiriötilanteisiin.
Kotivara
- 72 tuntia -ohjeistuksen mukaan meidän jokaisen pitäisi varautua selviytymään itsenäisesti kotona ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa.
- Kotona olisi hyvä olla ruokaa, vettä ja lääkkeitä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi.
- Muista laittaa kotivara kuntoon myös lemmikeille.
Hanki kotivaraksi esimerkiksi näitä ruoka- ja juomatuotteita
Pelkkä ravinto ei kuitenkaan riitä
Riittävä ruoka ja juoma antavat voimavaroja selvitä häiriötilanteista, mutta varautuminen tarkoittaa paljon muutakin.
- Tiedätkö, miten voit kotona varautua sähkökatkoihin ja miten sinun pitää niiden aikana toimia?
- Entä miten sinun pitää toimia vesikatkon aikana?
- Tiedätkö, mistä saat luotettavaa tietoa häiriötilanteissa?
Tutustu Sähkökatkot, Vesikatkot ja saastunut vesi, ja Viestintä ja oikea tieto -osioihin.
Tee pikatesti 72 tuntia -sivustolla ja katso, löytyykö sinulta tarvittavat varautumistarvikkeet.
Testaa – Selviytyisitkö sinä 72 tuntia?Sisälle suojautuminen
Esimerkkejä tilanteista, jolloin pitää suojautua sisälle:
- lähialueella on tulipalo, jossa syntyy runsaasti myrkyllistä savua
- kaasuvaaratilanteessa, kun on tapahtunut vaarallisten aineiden onnettomuus
- säteilyvaaratilanteessa, kun on tapahtunut esim. ydinvoimalaonnettomuus
Muista, että osa vaarallisista aineista on hajuttomia ja värittömiä. Säteilyä tai osaa myrkyllisistä kaasuista ei voi havaita aistein.
- Kun kuulet yleisen vaaramerkin (yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus), suojaudu sisätiloihin ja siirrä myös kotieläimet sisälle.
- Tarkemmat toimintaohjeet sisälle suojautumista varten löydät Säteily-osiosta.
Asianmukaisella varautumisella ihminen auttaa paitsi itseään ja läheisiään myös yhteiskuntaa.

Poikkeusolot – mitä niillä tarkoitetaan?
Suomessa poikkeusolot määritellään valmiuslaissa. Lain mukaan poikkeusoloja ovat:
- maahamme kohdistuva aseellinen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettava hyökkäys
- maahamme kohdistuva huomattava aseellinen uhka
- yhteiskuntaa tai väestöä uhkaava laaja taloudellinen kriisi
- erityisen vakava suuronnettomuus
- hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti
- yhteiskunnan kriittisiä toimintoja tai väestön elinmahdollisuuksia laajasti vaarantava hybridiuhka
Poikkeusolot alkavat, kun valtioneuvosto yhdessä tasavallan presidentin kanssa toteaa, että maassa vallitsevat poikkeusolot.
Lue poikkeusoloja koskeva määritelmä kokonaisuudessaan valmiuslaista.
Väestönsuojat
- Väestönsuojalla tarkoitetaan rakennukseen tai sen yhteyteen tehtyä erillistä tilaa tai erillistä rakennusta, jonka tehtävä on antaa ihmisille suojaa siellä, missä he normaalistikin liikkuvat, käyvät töissä ja asuvat.
- Poikkeusoloissa voidaan joutua turvautumaan väestönsuojiin. Väestönsuojat otetaan käyttöön viranomaisen päätöksellä.
- Suurin osa väestönsuojista sijaitsee asuintaloissa ja yleisissä rakennuksissa.
- Tunnistat väestönsuojan sen kansainvälisestä merkistä, joka on sininen kolmio oranssilla pohjalla.
Miltä väestönsuoja suojaa?
Väestönsuoja suojaa:
- räjähdys- ja sirpalevaikutuksilta
- rakennussortumilta
- paineaalloilta
- tulipaloilta
- kemiallisilta taisteluaineilta
- ionisoivalta säteilyltä.
Lisätietoja väestönsuojelusta ja väestönsuojista löydät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) sivuilta.
Tee turvallisuusteko – lataa 112 Suomi -mobiilisovellus!
Saat sovelluksen kautta vaara- ja viranomaistiedotteet suoraan puhelimeesi. Löydät sovelluksesta myös varautumisohjeet eri häiriötilanteisiin. Sovelluksen ohjeita voi lukea myös verkkoyhteyden katkettua eli offline-tilassa.
Lataa maksuton 112 Suomi -mobiilisovellus
Ohjeet hätäilmoituksen tekemiseen
-
Soita hätänumeroon 112.
Soita vain kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa, kun henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on uhattuna tai vaarassa. Jos sinulla on 112 Suomi -mobiilisovellus, muista soittaa hätäpuhelu sovelluksen kautta. Tällöin sijaintitietosi välittyy hätäkeskukseen automaattisesti.
Hätänumeroon 112 voit soittaa myös ulkomaisesta matkapuhelinliittymästä. Tällöinkään et tarvitse erillistä suuntanumeroa, näppäile ainoastaan 112.
-
Voit myös tekstata.
Hätäilmoituksen voi tarvittaessa tehdä tekstiviestillä numeroon +358 112.
Hätätekstiviestien käyttö on suunnattu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät kuule tai pysty tuottamaan puhetta. Hätätekstiviestin voi lähettää vain sellaisesta puhelinnumerosta, joka on rekisteröity etukäteen. Ennakkorekisteröinti tehdään Suomi.fi-sivustolla
-
Älä soita tai tekstaa hätänumeroon seuraavissa tilanteissa:
kiireettömissä tilanteissa, kysely- tai tiedustelutarkoituksessa sekä häiriötilanteissa, joissa kukaan ei ole vaarassa.
Lähde: Suomi.fi