Uutiset

Päivä Paloasemalla -tapahtuma on tutulla paikallaan vielä marraskuussa 2025. Vuosina 2026 ja 2027 tapahtuma saa paikkansa muiden merkkipäivien joukossa toukokuussa. Tapahtumat järjestetään lauantaina 9.5.2026 ja 15.5.2027. Siirtymistä kevättapahtumaan ei voida toteuttaa aiemmin rahoitushaun aikataulujen vuoksi. Päivä Paloasemalla -tapahtuman rahoittaa Palosuojelurahasto.

Päivä paloasemalla -tapahtuman logo.

Päätös tapahtuman ajankohdan siirtämisestä ei ollut helppo, ja siihen vaikuttivat monet asiat. Päätöstä tehtäessä on otettu huomioon järjestäjiltä saatu palaute, kevätpilotin 2024 tulokset, ohjausryhmän, kampanjatiimin ja SPEKin johdon näkemykset sekä kampanjan rahoitushaun ajankohdat.

Kevätpilotista etsittiin vastauksia järjestäjien toiveeseen

Päivä Paloasemalla -tapahtuman kevätpilotti järjestettiin toukokuussa 2024. Toive kevättapahtumasta oli käynyt ilmi sekä järjestäjäpalautteissa että kampanjoiden yhteyshenkilön tapaamisissa. Tosin loppuvuodesta 2023 saadussa järjestäjäpalautteessa syksyisen ja keväisen tapahtuman painotus oli kovin yhtäläinen; toukokuuta toivoi 41 % ja marraskuuta 39 % vastanneista. Jotakin muuta ajankohtaa toivoi 20 %.

Kevättä tapahtuma-ajankohdaksi toivovilla merkittävin peruste oli sää, ja sillä oli merkittävä painoarvo myös lopullisessa päätöksenteossa. Lämpimämpi keli ja vähäisempi lumen tai rännän määrä mahdollistaa sen, että tapahtuman voi helpommin järjestää sekä ulkona että sisällä. Myöskään kaamos ei enää toukokuussa haittaa pohjoisia tapahtumia.

Järjestäjäpalautteen perusteella tapahtuman pystyy järjestämään toukokuussa huomattavasti monipuolisempana kuin marraskuussa, kun ulkotilat ovat helpommin käytettävissä. Myös kävijöiden, etenkin lasten, on mukavampi ja esteettömämpi liikkua, kun ei ole paksuja ulkovaatteita.

Kevätpilotin tapahtumissa viihdyttiin pitkään ja kävijöitä oli paljon

Kevään 2024 pilotissa asemakohtaisen vierailijamäärän keskiarvo 492 kävijää per tapahtuma oli lähes tuplasti suurempi kuin esimerkiksi marraskuussa 2023 (294) tai marraskuussa 2022 (293). Tosin tämä saattoi johtua osin siitä, että kaikilla asemilla tapahtumaa ei järjestetty.

Joka tapauksessa kevätpilotissa aurinkoinen kevätsää innosti ihmiset viihtymään pidempään tapahtumassa. Tapahtumiin osallistui myös kävijöitä, jotka eivät olleet ennen vierailleet Päivä Paloasemalla -tapahtumassa. Heitä oli 43 % kyselyyn vastanneista.

Kevät on tapahtuman uusi ajankohta ainakin vuosina 2026 ja 2027

Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään toukokuussa ainakin vuosina 2026 ja 2027. Tapahtumista kerätään tietoa, jolla selvitetään, lisääkö keväinen ajankohta tapahtumia ja kävijöitä. Kevään 2027 tapahtuman jälkeen pysähdytään uudelleen tarkastelemaan tilannetta.

Vuoden 2025 tapahtuma järjestetään vielä marraskuussa. Tapahtuman suunnittelu, materiaalien tuottaminen ja lähettäminen sekä markkinointitoimet eivät ole mahdollisia ilman Palosuojelurahaston rahoitusta. Rahoitus haetaan etukäteen, ja päätöksen saaminen ottaa myös aikansa. Vuoden 2025 keväälle rahoitus olisi pitänyt hakea viimeistään toukokuussa 2024, jolloin tuloksia kevätpilotista ei vielä ollut. Näin ollen keväinen tapahtuma voidaan rahoitushaun näkökulmasta järjestää vasta vuonna 2026.

Lisätietoja

Kiira Koskinen
kampanjakoordinaattori
p. 040 727 3239
kiira.koskinen@spek.fi

Lue myös