Uutiset

Suomessa on noin 800 varautumiskouluttajaa, jotka auttavat suomalaisia varautumaan häiriötilanteisiin. Vapaaehtoiset 72 tuntia -kouluttajat ovat merkittävä osa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, sillä he edistävät ihmisten valmiutta kohdata yllättäviä tilanteita. Varautumiskoulutusten suosio on kasvanut selvästi viime vuosina.

72 tuntia tarjoaa jokaisen suomalaisen perusohjeet varautumisesta. Viranomaisten ja järjestöjen varautumissuositukseen kuuluu ohjeiden lisäksi kattava koulutusjärjestelmä. Huoltovarmuuskeskus rahoittaa ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK koordinoi 72 tuntia -varautumissuositusta ja kouluttajatoimintaa.

Vapaaehtoiset kouluttajat järjestävät yleisötilaisuuksia ja webinaareja, joissa keskitytään arjen varautumisen perusasioihin, kuten siihen, miten toimia sähkö- tai vesikatkossa.

– Yleisötilaisuuksissa saattaa tulla yllätyksenä, ettei vessassa voi käydä tai bensaa ei saa automaateista, jos sähköt on poikki. Eli ihan käytännön asioita, joita ei arjessa tule ajatelleeksi, 72 tuntia -kouluttaja Marita Manninen toteaa.

Manninen on yksi ensimmäisistä 72 tuntia -kouluttajista. Hän on ollut mukana toiminnassa jo kohta kymmenen vuotta. Hän on kouluttanut kansalaisten lisäksi myös 72 tuntia -kouluttajia.

Manninen kertoo, että mielenkiintoa herättää usein myös radio, jota hän kuljettaa mukanaan koulutuksiin. Radiota voi ladata veivillä ja samasta laitteesta löytyy taskulamppu sekä varavirtalähde.

Varautumiskoulutuksia on järjestetty lähes kymmenen vuoden ajan

Suomalaisille on ollut tarjolla 72 tuntia -varautumiskoulutusta lähes vuosikymmenen.

Tämän vuoden alkupuoliskolla tilaisuuksia on ollut jo 160, kun viime vuonna koulutuksia oli 200 koko vuoden aikana. Yhteensä tänä ja viime vuonna varautumiskoulutuksissa on ollut noin 15 000 osallistujaa.

– Kun ihmiset osaavat varautua ja huolehtia itsestään sekä lähimmäisistään, viranomaisten resurssit voidaan suunnata häiriötilanteessa kriittisempiin tarpeisiin, toteaa SPEKin varautumisen asiantuntija Essi Kulju.

Pyyntö 72 tuntia -tilaisuuden järjestämisestä voi tulla esimerkiksi taloyhtiöltä, työpaikalta tai harrastusryhmältä. Tilaisuudet kestävät yleensä 1–2 tuntia, ja ne on suunniteltu käytännönläheisiksi.

Eläkeläisiä puhuttivat lääkkeet ja paloturvallisuus, marttoja kiinnosti vesi

Virve Eskelinen löysi mukaan 72 tuntia -kouluttajatoimintaan palokunnan kautta noin vuosi sitten. Hän on ehtinyt pitää kaksi yleisötilaisuutta – toisen eläkeläisille ja toisen martoille.

– Eläkeläisten tapaamisessa nousi esille monia aiheita, joihin olisi ollut hyvä tarttua ihan kunnolla, kuten paloturvallisuus ja lääkkeet. Marttoja taas kiinnostivat erityisesti veteen liittyvät asiat, Eskelinen kertoo.

Koulutustilaisuudet mukautuvat kohderyhmän tarpeisiin, mutta kaikissa on sama tavoite: jakaa käytännön tietoja ja taitoja, jotka auttavat toimimaan oikein häiriötilanteissa.

Kouluttajana Eskelinen haluaa korostaa yksilöiden vastuuta varautumisessa.

– Vaikka Suomessa saadaan onneksi elää melko rauhallisissa olosuhteissa, se ei tarkoita, että voisimme jättää varautumisen muiden hoidettavaksi. Jos suurin osa varautuisi, kaikki pärjäisivät paremmin, hän toteaa.

Tilaa varautumiskoulutusta tai kouluttaudu itse

Varautumiskouluttajaksi voi kouluttautua verkossa tai lähikoulutuksessa. Kaikki 72 tuntia -kouluttajat ovat käyneet Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön 72 tuntia -varautumiskouluttajakoulutuksen.

Katso alueesi 72 tuntia -kouluttajat ja lue lisää kouluttajatoiminnasta: https://72tuntia.fi/koulutus/.

Lue myös