Iso osa suomalaisista asuu taloyhtiöissä, joten taloyhtiöillä on tärkeä tehtävä koronan hidastamisessa. Taloyhtiön hallitus ja mahdollinen talon turvallisuuspäällikkö voivat auttaa asukkaita pärjäämään poikkeusoloissa.
Taloyhtiöt voivat auttaa poikkeusoloissa esimerkiksi muistuttamalla turvaväleistä ja järjestämällä naapuriapua. Kevättalkoiden siirtämistä tai järjestämistä turvallisemmin kannattaa nyt pohtia. Myös asukkaiden yhteistilaisuudet on hyvä siirtää myöhemmäksi tai järjestää etäyhteyksien avulla.
Taloyhtiön hallituksen tulee ensisijaisesti noudattaa viranomaisten ohjeita. Hallituksen kannattaa seurata Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen usein päivittyvää korona-sivua. Sivut on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Vaara ei ole ohi – turvaväleistä naapureihin ja hygieniasta tulee yhä huolehtia
Vaikka Suomessa pohditaan nyt rajoitusten mahdollista purkamista asteittain, vaara ei ole poistunut. Korona voi yhä lähteä leviämään ja joidenkin arvioiden mukaan epidemia on vasta alussa. Taloyhtiöissä, esimerkiksi kerrostaloissa, asuu pienellä pinta-alalla paljon ihmisiä.
Nyt kun moni viettää enemmän aikaa kotioloissa, voi korona levitä helposti naapureiden kesken. Taloyhtiön hallitus voi auttaa ehkäisemään koronatartuntoja.
Nämä ohjeet voit kopioida esimerkiksi talon Facebook- tai Whatsapp-ryhmään ja ilmoitustaululle.
Korona ei ole ohi. Huolehdi omasta ja naapureiden turvallisuudesta.
- Muista turvaväli eli pidä vähintään 2 metriä etäisyyttä naapureihin.
- Aivasta tai yski kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan. Heitä nenäliina heti roskikseen.
- Pese käsiä usein vähintään 20 sekunnin ajan.
- Vältä hissiä ja taloyhtiön yleisiä tiloja.
- Anna naapuriapua turvallisesti niin pidät huolta omasta ja muiden terveydestä.
Jos tunnet olosi kipeäksi tai olet ehkä altistunut koronalle:
- Pysy kotona.
- Älä mene taloyhtiön yhteisiin tiloihin tai kauppaan.
- Pyydä jotain muuta käymään kaupassa ja apteekissa puolestasi. Naapuriapua voi naapureiden lisäksi kysyä esimerkiksi kunnalta, seurakunnalta, paikallisista yhdistyksistä ja Nappi Naapuri -sivustolta.
Moni asukas tarvitsee nyt naapuriapua
Koronakriisi lisää asukkaiden avuntarvetta, joten taloyhtiön kannattaa tarjota naapuriapua. Suomen hallitus on velvoittanut erityisesti yli 70-vuotiaat välttämään ylimääräisiä ihmiskontakteja. Myös sairauden takia riskiryhmiin kuuluvat eivät voi käydä normaalisti kaupassa. Vakavan koronan riskiryhmiin kuuluu yli miljoona suomalaista.
Naapuriapu korona-aikana kannattaa hoitaa niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman pieni riski omalle ja naapurien turvallisuudelle. SPEK on yhdessä Eläkeliiton kanssa tuottanut Näin annat naapuriapua turvallisemmin -ohjeet.
Kerro naapuriavusta talon sosiaalisen median kanavissa ja ilmoitustaululla jutun alla olevien linkkien avulla.
Tapaturmien ehkäisy on tärkeää nyt, kun ihmiset viettävät aikaa kotona
Jopa 80 prosenttia vammaan johtaneista tapaturmista tapahtuu kotona ja vapaa-ajalla. Monet viettävät aiempaa enemmän aikaa kotona, joten nyt on oikea aika jakaa asukkaille tietoa myös siitä, miten kotitapaturmia voi ehkäistä.
- Ilmoitustaululle tulostettavat korona-ajan naapuriapuohjeet
- Näin annat naapuriapua turvallisemmin -ohjeet
- Ohjeet kotitapaturmien ehkäisystä
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen korona-sivu
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita yskimisestä ja aivastamisesta
- Koronavirusepidemian aikaiset rajoitukset
- Yhteydenottolomake naapuriavun tarjoamisesta